Moi, olen Noora, sisustussuunnittelija ja yrittäjä, ja unelmani on maailma, jossa jokainen saisi asua sellaisessa ympäristössä, joka tuo hyvän olon.

Yritykseni on suomalaisen sisustuksen arjessa vahvasti mukana, sillä tarjoamme sisustuksen palveluita hyvin laajasti suunnittelusta asennukseen asti. Tuotteina meillä on kaikki sisustustekstiilit, matot, tapetit, sisustuspaneelit, kaihtimet sekä tekniset verhoripustusratkaisut, joten mm. näistä kaikista aiheista tulen varmasti kirjoittamaan, mielenkiintonne mukaan enemmän tai vähemmän.

Maailma on täynnään toinen toistaan ihanampia, kauniimpia ja suloisempia sisustusblogeja, joten miksi ihmeessä halusin aloittaa vielä yhden?

Ensimmäinen syy on, etä haluan auttaa teitä löytämään oman näköisen sisustuksen, sellaisen kodin (tai kesäasunnon, työpaikan, tms.) jossa Sinun on hyvä olla. Sisustusfilosofiaani kuuluu, että kodin pitäisi olla asukkaalle omalta tuntuva, rakas ja sopiva.

Koska kauppojen valmistuotteista löytyy vain tietty valikoima, voi sieltä olla vaikea löytää oman näköisiä juttuja. Se ei silti tarkoita että pitäisi kangistua kaavoihin ja jokaisen kodin pitäisi olla saman näköinen. Ihminen voi hyvin, kun koti on asukkaansa näköinen. (Liian usein asiakkaat kysyvät minulta, minkä tyylinen heidän kotinsa PITÄISI olla. Tähän löytyy vastaus ainoastaan asiakkaan sisältä, minun tehtäväni on kaivaa se selville.)

Toinen syy blogin aloittamiseen on, että mielestäni tekstiilit ovat suurelle yleisölle liian tuntemattomia, ja kiinnostuneille on hankalasti tietoa ja vaihtoehtoja tarjolla. Haluan tuoda tekstiilien ihanuuden, monimuotoisuuden ja käyttökelpoisuuden kaikkien tietoisuuteen, jotta jatkossa osaisimme hyödyntää niitä kaikissa ympäristöissä, joissa vietämme kallisarvoista aikaamme. Tekstiilit ovat nimittäin helppo ja (suhteessa) edullinen tapa muuttaa tilan ilmettä hetkessä!

Sisustusblogeja on maailmassa järjetön määrä täynnä inspiraatiota, mutta blogissamme haluan esitellä myös meidän asiakkaiden todellisia caseja, niin että näette myös mitä erilaisten sisustusten taakse kätkeytyy, ja kuinka niitä rakennetaan. Olen kiitollinen että saan tehdä näin erilaisten asiakkaiden kanssa töitä, ja pääsen tutustumaan erilaisiin kauniisiin koteihin.

Lisäksi perheemme rakas harrastus on matkustelu, joten luultavasti en voi välttyä välillä kirjoittelemasta ja kuvaamasta myös reissuilta saaduista inspiraatioista.

Haluan myös olla mahdollisimman paljon teille hyödyksi teidän omissa sisustuksen pulmakohdissa, joten kannattaa rohkeasti kysyä ja toivoa minulta kirjoituksia jostain tietystä aiheesta. Minut tavoittaa sähköpostiosoitteesta: noora@ihastus.fi.

Joten nyt kun alkuun päästiin, niin PIKAISIIN KUULUMISIIN! ?

– Noora

verhon-ostajan-opas-ihastus-design-kansi

7 askelta täydellisiin verhoihin

Sisustusoppaasta saat hyvät vinkit, mitä ottaa huomioon verhoja ostaessasi. Täytä nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin saat vinkit käyttöösi!

Lataa verhojen valintaopas auenneelta sivulta.